Soile Jääskeläinen 18.10.-8.11.2024

PYÖRTEITÄ


Pyörteitä-näyttely esittelee tekijän uusinta tuotantoa, joka pohtii maalauksen olemusta puoliabstraktioiden kautta ja maalauksen perusasioiden keinoin.

Soile Jääskeläinen, Pieni Taidegalleria

Matkaan maalaukseen maalaamalla. Sommittelu ja värit pyörteilevät tekemisen virrassa vieden eri suuntiin. Maalaamiseni vaikuttaa olevan aleatorista, sattumanvaraista. Kuitenkin prosessi kuljettaa ja kantaa. Haastan itseäni taiteen keinoin: sukellan värien ja viivojen avaruuteen. Tunnelma voi olla aihe, sommittelu voi olla aihe, väri voi olla aihe. Nämä, ja joukko muita asioita, kuten ympäröivä ja kaoottisemmaksi muuttuva maailma, neuvoo etsimään merkitystä pienistä, lähellä olevista asioista. Ne voivat olla edellä mainittuja maalauksen ja maalaamisen elementtejä. Yritän hallita ja viedä eteenpäin hetken kerrallaan maalauksen kokonaisuutta – ja se on jo paljon.

Tuon näyttelyyn uusia, tänä vuonna tehtyjä akryylimaalauksia. Käytän edelleen pyöreää maalauspohjaa, kuten olen tehnyt jo useamman vuoden ajan. Debyyttinäyttelyni pidin kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1994, Tampereella Galleria Annmari ́ssa. Maalausten installoiminen yhdeksi suuremmaksi kokonaisuudeksi kiinnosti silloin, ja kiinnostaa edelleen.

Soile Jääskeläinen (s. 1967) on Aalto-yliopistosta valmistunut kuvataiteilija (TaM). Hän asuu ja työskentelee Tampereella. Hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä kotimaassa että ulkomailla, esim. Luontoretki-näyttelyssä Nastolassa 2021, Pirkanmaan Triennaalissa 2012 ja 2000, Mäntän kuvataideviikoilla 1999 ja 2001, Tarton Taidehallissa Virossa 1997 ja Galleria Kritrikussa Prahassa 2010. Hänellä on julkisia teoksia Tampereella esim. Melutaidegalleriassa Soukankadulla (betoniaitaan valettuja teoksia, Tampereen kaupungin tilaustyö), TAYSissa, Mobita Dansco:n tilioissa sekä Annalan päiväkoti- neuvolassa (MDF-levyille muotoon sahattu ja maalattu kokonaisuus, Tampereen kaupungin tilaustyö).

Hän on työskennellyt residensseissä esim. Grez-sur-Loingissa Ranskassa ja Villa Lantessa Roomassa.
Instagram: soile.jaaskelainen.art